mm..

Mite nopeasti kaikki voikaa olla ohi ja se tuttu ja turvallinen voi kadota. Sen jälkee kysyy että miksei ottanut kaikkea irti siitä hetkestä mikä oli annettu, miksei rakastanut tarpeeksi, miksei kertonut sitä, miksei..

Nää ajatukset tulee mieleen kun ajattelen pappaani. Yks tärkeimmistä ihmisistä maailmassa. En oo nähny häntä moneen vuoteen ja syy siihen on ihan minussa. Pelko. Pelko siitä että se minkä lapsena on nähnyt ja se minkä on kokenut ihanaksi ja hyväksi ei olisi enään vastassa. Pappa ei enään muista minua. Ei ole moneen vuoteen muistanut. Jos menisin käymään siellä ei se hyödyttäisi ketään. Näin ainakin tunnen. Näkisin vain sen miten hän ei enään istuisi keittiön pöydän ääressä lämmin harmaa villapaita päällään vaan pyörätuolissa riutuneen näköisenä hyvä jos puhua osaisi ja sanoisi :"kuka sinä olet?" Ei en kestäisi sitä. Ei hän enää viideltä olisi aamulla keittämässä puuroja elman kanssa eikä kahvin tuoksu tulisi yläkertaan jossa yöt vietimme pikkuveljen kanssa siellä kyläillessämme. Illalla luin sieltä löytyviä vanhoja heppalehtiä ja aku ankkoja. Muistona pois lähtiessä sain muutaman kerran molla maija nuken. Yksi niistä on pysynyt erityisen hyvänä ja taidankin käydä sen ensi kerralla porukoiltani talteen.

Pappa teki paljon puusta juttuja. Hänellä oli oma "veistämö" tai remppapaja pihapiirin varastorakennuksessa. Samassa rakennuksessa hän säilytti myös omaa aarrettaan..traktoria ;) pääsimme veljeni kanssa aina välillä kyytiin! Voi sitä tunnetta kun pappa huusi:"tuutkos jo?"
Pihapiirissä oli myöskin aitta. Leikimme siellä naapurin lasten kanssa (jotka olivat tavallaa serkkupuolia minulle) kotista. Myöskin aitan yliset olivat ahkerassa käytössä ^^
Iltapäivästä menimme sisälle katsomaan pikku kakkosta. Välillä se ei näkynyt ja silloin katsoimme elman tehdessä ruokaa papan kanssa lintukirjaa. Se oli mukavaa! Oppi katsomaan millasia tirppoja sitä laudalla näkee.
Pihalla sijaitsi iso keinu jossa joskus nokosetkin otin. Pappa oli itse rakentanut sen. Pappa rakensi myös keinun kotiin jonka vanhempani rakensivat ja kerkesimme asua siellä 9 vuotta. Se keinu maalattiin punaiseksi koska talokin oli punainen.

Pappa oli luonteeltaan erittäin uuttera ja tykkäsi tehdä käsillä asioita. Rauhallisuus ja tyyneys näkyi kasvoilta. Vaikka vuodet oli tuonut harmaita hiuksia tapahtumillaan ne vain komistivat häntä. Haluan näiden muistojen säilyvän..uskon että pappa haluaisi myös että muut muistavat hänet kaikessa positiivisuudessaan. ...siksi en mene enää sinne. Muistan sen pitkän pihatien josta laskettiin mäkeä taloa kohti. Nyt kävelen ylämäkeen talosta poispäin ja en enää katso taakseni taloa jossa valot himmenevät ja piipusta katoaa savu..

Rakas pappa toivon että olosi helpottuu pian ja että sairaudet eivät enää vaivaisi ♥♥